Michael
Ensi-ilta: 22.04.2026
Kesto: 2 h 10 min
Kieli: Alkuperäinen
Tekstitys: Suomi ja ruotsi
DraamaMusikaali
Elokuva kertoo Michael Jacksonin tarinan, joka ulottuu myös musiikin ulkopuolelle. Se seuraa hänen matkaansa The Jackson 5:n uskomattoman lahjakkaasta keulahahmosta aina visionääriseksi artistiksi, jonka luovan kunnianhimon päätavoite oli tulla maailman suurimmaksi viihdyttäjäksi.
Tarina keskittyy Michaelin elämään konserttilavojen ulkopuolella ja soolouran alkuaikojen kuuluisimpiin esiintymisiin. Katsoja pääsee seuraamaan Michael Jacksonin elämää eturivistä ennennäkemättömällä tavalla. Tästä hänen tarinansa alkaa.
Michaelin pääosissa nähdään Jaafar Jackson hänen ensimmäisessä pääroolissaan, Nia Long (Empire, The Best Man -elokuvasarja) ja Laura Harrier (BlacKkKlansman, Spider-Man: Homecoming). Mukana ovat myös Miles Teller (Top Gun: Maverick, Whiplash) ja kahdesti Oscar®-ehdokkaana ollut Colman Domingo (Sing Sing, Rustin).
Ohjaajana toimii palkittu Antoine Fuqua, joka tunnetaan elokuvista Training Day ja Olympos on valloitettu sekä Equalizer-elokuvasarjasta. Käsikirjoituksen on laatinut kolmesti Oscar®-ehdokkaana ollut John Logan (Gladiator, Lentäjä). Elokuvan ovat tuottaneet Oscar®-voittaja Graham King (The Departed, Bohemian Rhapsody), John Branca (vastaava tuottaja: This Is It, Thriller 40) ja John McClain (vastaava tuottaja: This Is It, Michael Jackson Live at Wembley July 16, 1988).
Levittäjä: Finnkino Oy
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Näyttelijät: Jaafar Jackson, Nia Long, Laura Harrier, Miles Teller, Colman Domingo
Käsikirjoittaja: John Logan
Näytökset
MA 27.4 klo 19.15
BIO 1&2 REX | DIGI 1
Lippu 13,00€
Vapaat paikat 166/171
KE 29.4 klo 17.00
BIO 1&2 REX | DIGI 1
Lippu 13,00€
Vapaat paikat 162/171
TO 30.4 klo 17.30
BIO 1&2 REX | DIGI 1
Lippu 13,00€
Vapaat paikat 168/171